jotain fragmentoituu takana ja punoutuu valmiiksi edessä

kekristä, muutoksesta ja muutosprosessista

Me seisoimme eilen vanhan kotimme tyhjyydessä ja halasimme toisiamme kaikki viisi. Otsat nojasivat toisiinsa ja kädet puristivat selkää.

Tämä oli meidän viiden ensimmäinen yhteinen koti, sanoin.

En tiedä tuntuiko se muille yhtä painavalta - ehkä lapset tunnistavat sen myöhemmin ja kaipaavat jotain mitä tähän aikaan jäi. Tai ehkä he eivät tiedä sanoja joilla kuvata tunteita muutoksen ympärillä. Ehkä heidänkin kehonsa asettuvat nyt uuteen, ensin epämukavalta tuntuvaan muotoon ja päästävät ulos kaiken vanhan joskus viikkojen kuluttua. Pimeänpelkona tai kaipuuna yhteisiin hetkiin arki-iltoina.

Minä kiertelen ja kaartelen painavaa tunnetta kaikenlaisilla sanoilla ja päädyn tähän:

Jotain fragmentoituu pari askelta taaempana ja tulee kokonaiseksi pari askelta edellä. Minä kellun välitilassa.

Kekrin tiiviissä tummassa ja pimeän kuun symboliikan hetkellisessä valottomuudessa.

Tässä kodissa minusta tuli ensin äitipuoli ja sitten äiti. Tässä kodissa minä kannattelin masentunutta ja yritin muistaa kuka minä olen siellä, mihin yhtäkkiä olikin kasaantunut määreitä, tehtäviä ja velvollisuuksia.

Huoneisiin tarttui jotain tiheää - tunnesolmuja ja vaikeakulkuisia labyrintteja, joita varmaan joskus vielä setvin etäisyyden päästä. Nyt annan palan kurkussa purkautua tyhjässä tilassa kaikuvaksi nyyhkytykseksi. Annan kulmakarvojen rypistyä ja luvata että pää on kipeä illalla. Annan sormien takertua polviin ja sitten heijaan edestakaisin, liikkuen rauhoittaakseni hermostoa ja siksi etten katoaisi.

---

Kekri koko muuttoprosessin kohokohtana lohduttaa sitä osaa minussa, joka juuri nyt on vähän hukassa. Lokakuun viimeinen ja marraskuun ensimmäinen merkitsevät pakanallisen vuodenkierron uutta vuotta ja tämä aika on verrattavissa pimeän kuun aikaan. Siis hetkeen jolloin kaikki valo on vähän aikaa poissa, eikä hetkeen kykene näkemään vanhaa eikä uuttakaan.

Ei ole muita vaihtoehtoja, kuin terästää kuulo ja olla omassa kehossa.

Antaa niiden asioiden fragmentoitua, joiden on aika. Hajota ja alkaa maatua. Ja luottaa että edessä jotain uutta punoutuu jo valmiiksi.

---

Vuonna 2019 on ilmeisesti satanut lunta, sillä juuri Kekrin aikaan olen kirjoittanut runon lumesta ja jäästä inspiraationani skorpionin merkkiin ja siten juuri tähän vuoden aikaan yhdistettävä tarot-kortti XIII Kuolema. Runon alla kuvateksti, jonka tunnen juuri nyt sydämessäni. Ehkä sinäkin… Kirjoitin silloin instagram-tililleni vielä englanniksi ja jätän tekstin nyt suomentamatta.

Memento mori -time of the year. Transformations you knew all about, but still seized to surprise you with the volume they carry. Relax your shoulders - deep transformations move around the body creating space for new stories.

---

Ihanaa kekrin aikaa kaikille teille, jotka sitä vietätte.

Toivon sulle luottamusta uuteen ja lempeyttä kaikkiin niihin asioihin jotka tuntuvat jäävän taakse särkyen. Pyydän sua hengittämään vähän syvempään muutamia kertoja ja huokaisemaan. Irrottamaan hetkeksi huolesta ja antamaan suljettujen silmien takaisen unelmointimaailman johdattaa.